Kokkolan, Loimaan ja Pudasjärven kaupungit ottavat Targetor Pro:n käyttöönsä

Kokkolan, Loimaan ja Pudasjärven kaupungit ottavat alkuvuodesta Targetor Pron käyttöönsä. Näiden kaupunkien osalta valtuustokauden vaihtuminen ja strategian päivitys luo otollisen hetken uudistaa prosesseja tehokkaammiksi ja vahvistaa uusien suunnitelmien jalkautumista.

Rohkeasti uudistuva Kokkola

Kokkolan kaupunki on päivittänyt kaupunkistrategiansa ja haluaa tehostaa sen jalkautumista sekä vuosittaista raportointia. ”Rohkeasti uudistuva Kokkola” -strategia sisältää valtuustokauden mittaiset yleiset tavoitteet, neljä tavoitekokonaisuutta ja lisäksi yksiköiden tavoiteasetantaan nousee tavoitteita strategiaa tarkentavista kehittämisohjelmista. Kokkolan kaupunki on myös aktiivisesti kehittänyt konserniyhtiöidensä tavoiteasetantaa ja seurantaa.

”Strategia painottaa uusia näkökulmia kaupungin toimintaan: uudistuminen, palveluprosessien tarkastelu, kuntalaisten osallistuminen palvelujen tuotantoon sekä yhteistyö niin yritysten, kuntayhteisöjen kuin valtakunnallisten toimijoiden suuntaan.”

Loimaan uusi linja?

Loimaan kaupungin uusi strategia on työn alla ja luonnos on tällä hetkellä valiokuntakierroksella. Maaliskuun alussa strategia palaa valtuuston käsittelyyn ja loppukuusta strategiaa olisi jo ajatus mallintaa Targetor Pro:hon. Loimaan uuden strategian pohjana käytetään edellistä strategiaa Loimaan Linjaa, joka päivitetään ottaen huomioon maakuntauudistus, positiivinen rakennemuutos- sekä kasvun paikka yrityksille -näkökulmat.

Pudasjärvi – Vain hyviä syitä

Pudasjärven kaupunki on uudistanut strategiansa jo viime keväänä, ja ”Vain hyviä syitä” -strategia koostuu viidestä strategisesta painopisteestä, joita on tarkennettu strategisilla linjauksilla. Strategia on jo päässyt vaikuttamaan toimialojen tavoiteasetantaan vuoden 2018 talousarviota laatiessa, joten uusien tavoitteiden seurannan tehostaminen ja jämäköittäminen ei voisi tulla parempaan paikkaan.

Osallisuus?

Targetorin uusien yhteistyökaupunkien uusissa strategioissa ja niihin johtavissa keskusteluissa on selkeästi noussut esille osallisuus, joka on myös merkittävä trendi koko kuntakentän strategian uudistamisessa. Perimmäisenä ajatuksena osallisuudessa onkin se, että asukkaat pääsevät mielipiteillään ja teoillaan vaikuttamaan merkittävästi oman ympäristönsä hyvinvointiin, kunnan tarjotessa vaikutusmahdollisuuksia, sekä erityyppisiä resursseja kuntalaisten käyttöön. Kunta on olemassa sen asukkaita varten.

Targetor lähtee kovalla innolla mukaan Kokkolan, Loimaan ja Pudasjärven kaupunkien vuosiprosessien toteuttamiseen ja odottaa innolla oppivansa taas uutta kuntakentän strategisesta johtamisesta!

Kevään aikana Targetor aloittaa yhteistyön useamman muunkin kunnan kanssa, sekä lisäksi odotettavissa on uutisia myös yrityspuolelta. Targetorin laaja suosio kuntatoimijoiden keskuudessa pohjautuu suuresti syvään ymmärrykseen kuntien vuosiprosessien toteuttamisesta, erinomaiseen asiakaspalveluun ja helppoon käyttöönottoon.

Lisätietoa:

Eero Leinonen
Yhteisömanageri, Asiakkuuspäällikkö
eero.leinonen@targetor.com, 040 5697932

Valtuustokauden vaihtuminen kiihdyttänyt kuntien strategiatyötä

Targetorin uusina yhteistyökumppaneina aloittavat Iisalmen ja Nurmeksen kaupungit sekä Lempäälän kunta. Käyttöönotot tapahtuvat syksyllä ja silloin ajatuksena on päästä tekemään uuden strategian mukaista 2018 vuoden tavoiteasetantaa. Näistä käyttöönotoista lisää syksyllä!

Kevät on ollut täynnä vipinää Targetorin myyntiporukalla ja Suomen kartta on tullut tutuksi. Valtuustokauden vaihtumisen myötä lähes jokaisella kunnalla on kuntastrategian päivitys edessä tai jo käynnissä. Moni kunta onkin huomannut tämän erinomaiseksi vaiheeksi uudistaa samalla strategianseuranta ja -raportointiprosessiaan. Tämän vuoksi Targetorin syksy tulee olemaan vielä kiireisempi, sillä useita käyttöönottoja on jo sovittu ja lisäksi muutamia on mahdollisesti tulossa lisää vielä tämän vuoden puolelle.

Uuden tehokkaamman tavoitteiden toteuman ja toimenpiteiden seurantamallin käyttöönotto on luonnollista toteuttaa strategian päivittyessä. Samalla kun strategisia linjauksia laitetaan uuteen uskoon tai viilataan, on organisaation sisällä valmiutta ja innostusta nähdä, miten tehtävät suunnitelmat ja tavoitteet toteutuvat koko organisaatiossa. Lisäksi tässä vaiheessa, kuten muutama uusi asiakkaamme onkin tehnyt, on hedelmällistä arvioida uudella systeemillä aiemman strategian toteutumista. Samalla käyttöönotto on sujunut hieman kevyemmällä mallilla ja tulevan strategian seurantaan ollaan saatu arvokkaita käyttökokemuksia.

Jos teidän kuntanne/kaupunkinne strategia on juuri päivitetty, ja haluaisitte paremmin nähdä miten sen mukaiset tavoitteet toteutuvat, helpottaa raportointianne ja tehostaa vuosikellon mukaisia toimianne, ottakaa yhteyttä, niin katsotaan miten Targetor Pro ja me voisimme auttaa!

Ota yhteyttä:

Eero Leinonen
Yhteisömanageri, Asiakkuuspäällikkö
eero.leinonen@targetor.com, 040 5697932

 

 

Lahden ja Varkauden kaupungit ottavat Targetor Pron käyttöönsä

Targetorin alkuvuosi on edennyt kiireisissä merkeissä uusien yhteistyökumppaneiden kanssa. Kaksi uusista kuntapuolen Targetor Pro -käyttäjistä ovat Lahden ja Varkauden kaupungit.

Lahdessa halutaan strategian toteuttaminen yhteiseksi asiaksi

Lahden kaupunki ottaa Targetor Pro -ohjelman käyttöönsä kevään aikana, ja Lahdessa tullaan seuraamaan järjestelmän avulla strategisten muutosohjelmiensa ja toimialojen käyttösuunnitelmien kautta koko strategian toteutumista. Lisäksi vastuuttamisella on vahva rooli ohjelman käytössä.

”Uuden strategian tavoitteena on jakaa vastuuta organisaatiossa siten, että strategian toteuttaminen koettaisiin yhteiseksi asiaksi, ja Targetor Pron avulla pystymme tukemaan tätä toimintamallia. Lahden kaupunki kehittää verkostomaista organisaatiota, jossa toimintaa ei ohjata kuin perinteisessä linjaorganisaatiossa.

Järjestelmä tuo meille myös konkreettista resurssisäästöä, sillä Targetor Prolla saamme systemaattisesti koottua tietoa organisaatiosta strategian ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen osalta”, kertoo Lahden kaupungin strategiapäällikkö Sirkku Huisko.

Ennen loppukäyttäjien kouluttamista Targetorin yhteisömanageri Eero Leinonen ja Lahden strategian toteuttamisesta ja raportoinnista vastaavat henkilöt ovat yhteistyössä optimoineet ratkaisua Targetor Prohon.

”Targetorilta saa erittäin hyvää palvelua, Eeron saimme tällä kertaa koko työpäiväksi käyttöömme. Hän toimii kuin olisi oma työntekijämme, jolloin kokonaisuuden jäsentäminen hoituu nopeammin ja tehokkaammin. Lisäksi Targetor Pron joustava pohjaratkaisu mahdollistaa juuri omanlaisen mallimme mukaisen tavoitteiden ja tekemisen seurannan”, Huisko kommentoi yhteistyön alkua.

Varkaudessa halutaan tehdä strategiatyötä tehokkaammin

Myös Varkauden kaupunki alkaa toteuttaa strategista johtamistaan ja talousarvioprosessin eri vaiheiden seurantaa sekä raportointia Targetor Prolla. Organisaatioyksiköiden sitovien tavoitteiden seurannan lisäksi varkauslaisten ajatuksena on ottaa järjestelmällä hallintaan kärkihankkeensa ja sisäisen valvonnan toteutus, sekä mahdollisesti myöhemmin myös riskienhallinta.

”Haemme Targetor Pron avulla raportoinnin yhdenmukaisuutta ja työn-, sekä prosessien tehostamista. Tarkoitus on saada toimialojen tiedot kerättyä kustannustehokkaasti ja samalla välittää ajanmukainen tieto päätöksentekijöille. Kun nykyisellään porukkaa on niin vähän, niin pitää pystyä tehostamaan toimintaa tällaisilla digitaalisilla ratkaisuilla”, perusteli talousjohtaja Helena Pitkänen Varkauden kaupungin tarvetta palvelulle.

Targetorilla on aloitettu innolla yhteistyö kahden tehokkaan ja edistysmielisen kaupungin kanssa, samalla yrityksessä on saatu arvokasta oppia tulevaa varten.

”On mukavaa päästä toimimaan hieman erilaisten kaupunkien kanssa, koska aina oppii uutta erilaisista johtamis- ja seurantatavoista. Taas saimme kaksi erityyppistä ratkaisua jo kattavaan tarjontaamme, pystymme varmasti hyödyntämään Lahden ja Varkauden käyttökokemuksia muiden olemassa olevien asiakkaittemme ja tulevien kanssa”, Eero pohtii uusia käyttöönottokokemuksia.

Vaihtuuko teidän kunta-/kaupunkistrategianne valtuustokauden vaihdoksen yhteydessä?

Haluatteko tehostaa uuden strategian vaikutusta ja seurattua sen toteumaa paremmin?

Ota yhteyttä:

Eero Leinonen
Yhteisömanageri, Asiakkuuspäällikkö
eero.leinonen@targetor.com, 040 5697932

Targetorille uusia asiakkuuksia

Pedersören ja Vöyrin kunnat valmistautuvat uuteen strategiakauteen ja valitsivat strategiatyökalukseen Targetor Pron. Käyttöönottokoulutukset pidettiin lokakuussa ja kummankin kunnan kohdalla varsinainen seuranta ja raportointi käynnistyvät piakkoin alkavalla uudella strategiakaudella. Strategian sitovien tavoitteiden seurannan lisäksi kumpikin kunta tekee myös yksityiskohtaisempaa toimenpidesuunnittelua ja -seurantaa työkalulla.

Arina etenee, Sipoo pilotoi

Osuuskauppa Arinan osalta käyttöönottokoulutukset ovat jatkuneet suunnitelman mukaisesti loppuvuoden 2016 aikana. Lisäksi Sipoon kunta aloittaa vuoden alusta kolmen kuukauden pilottijakson jossa erityisesti keskitytään hankkeiden suunnitteluun ja seurantaan.

Miten teidän organisaationne strategia, sitovat tavoitteet, riskit ja hankkeet ovat hallussa? Ota yhteyttä, niin tehdään ilmainen mallinnus!

Jyri Leino
Toimitusjohtaja
+358 40 508 8385
jyri.leino@targetor.com

 

Targetor Pro saa alkavalla viikolla uusia, toivottuja ominaisuuksia

Targetor Pro -järjestelmää kehitetään jatkuvasti asiakkaiden tarpeiden ja ehdostusten mukaisesti. Nyt julkaistu päivitys on taas hieman isompi, mutta ei vaikuta ohjelman aiempiin perustoiminnallisuuksiin.

Numeerista tietoa raportointiin –myös reaaliaikaisesti

Kunta- ja kaupunkiasiakkaidemme toivoma numeerisen tiedon ja kaavioiden sisällyttäminen raportteihin mahdollistuu jatkossa. Targetor Pron muodostamiin raportteihin on jatkossa mahdollista linkittää suoraan organisaation/käyttäjän verkkolevyllä/kovalevyllä olevien Excel-työkirjojen taulukoita ja kaavioita. Nämä ovat olennainen osa esimerkiksi talousarvioasiakirjojen sisällössä ja jatkossa ne saadaan linkitettyä helposti yhteen muun Targetor Pron sisältämän tiedon kanssa. Siinä tapauksessa, että ko. Excel-työkirjoilla on yhteys taloushallinnon tietojärjestelmiin, järjestelmä pystyy tuottamaan reaaliaikaista raportointia yhdistäen strategian ja taloushallinnon tuottaman tiedon.

Targetor on jo hieman yli vuoden kartoittanut parasta tapaa tuoda ja automatisoida talousjärjestelmien tietoja palveluunsa, ja päätyi Excel-taulukoiden hyödyntämiseen, jotta ratkaisulla voitaisiin palvella mahdollisimman monen organisaation tarpeita. Erityiskiitos kehitysavusta ja sparrauksesta Vöyrin, Lohjan, Hollolan ja Naantalin suuntaan!
Näin teet linkityksen Excel-taulukkoon >

Tuloskorttien tekstiosioihin valmiita tekstimuotoiluja (templaatit)

Suurin osa kaupunki- ja kunta-asiakkaistamme käyttää Targetor Prota talousarvio- ja tilinpäätösasiakirjojen laadintaan. Usein esiin tuleva ongelma on se, että eri käyttäjät ovat tottuneet käyttämään erilaisia fonttityyppejä, fonttikokoja jne. jolloin ennen asiankirjojen julkaisua on jouduttu tekemään paljon työtä, jotta asiakirja on saatu ulkoisesti yhdenmukaisesti. Valmiiden templaattien hyödyntämisen mahdollisuus (räätälöitävissä asiakaskohtaisesti) tehostaa työtä – kun kaikki organisaatiosi jäsenet käyttävät samaa templaattia, myös lopputulos on yhdenmukainen.

Myös yritysasiakkaillemme templaatit ovat loistava mahdollisuus käyttää yhdenmukaista viestintää yrityksen sisällä. Kehitysajatuksesta suuri kiitos Pedersören ja Vöyrin kanssa käytyihin keskusteluihin!
Näin käytät templaatteja >

Tuloskorttien suodatukseen uusi vaihtoehto – valitse vastuuhenkilön omat sisällöt nähtäväksi

Järjestelmässä on jo aiemmin ollut varsin monipuoliset mahdollisuudet suodattaa tuloskortteista esiin tiettyä rajattua dataa. Nyt uutena ominaisuutena mukaan tulee mahdollisuus suodattaa esiin tuloskorteista vain ne tehtävät, joiden vastuuhenkilöt osuvat rajauksen piiriin. Mitä suurempi määrä käyttäjiä, sitä suurempi hyöty ominaisuudesta on. Johtamisen työkaluna tämä helpottaa huomattavasti, sillä tavoitteiden ja toimenpiteiden vastuuttaminen mahdollistaa sen, että löydetään nopeasti omat tai alaisten kaikki vastuut ja niiden tilat.
Näin suodatat korttien sisältöä >

Notifikaatioiden kertakuittaus

Järjestelmä näyttää sisään kirjautuneelle käyttäjälle tiedon siitä, kuinka monta muutosta hänen vastuualueensa tuloskortteihin on tehty hänen edellisen sisäänkirjautumisensa jälkeen.

Joskus notifikaatioita voi turhankin paljon ja silloin niiden seuraaminen on vaikeampaa. Tästä syystä voit nyt kuitata notifikaatiot yhdellä hiiren klikkauksella, jolloin pääset taas helpommin seuraamaan uusia muutoksia. Kiitokset kehitysajatuksesta Espoon kaupungille!
Katso miten notifikaatiot nollataan kerralla >

Koko näytön leveyden hyödyntäminen

Aiemmin järjestelmä on näyttänyt tuloskortit ikään kuin pystysuuntaisen A4-paperin muodossa. Muotoilu on heijastellut sitä, kuinka yleensä luemme tulostettua tekstiä; esimerkiksi Targetor Pron tuottamia raportteja. Nykyään näytöt ovat yhä leveämpiä, jolloin näytölle jäi hyödyntämätöntä tilaa ja toisaalta koko ajan siirrytään yhä enemmän paperittomiin palaverikäytäntöihin – asioita ei tutkita paperilta vaan näytöltä ja niinpä koko näytön tilaa halutaan hyödyntää. Kortteihin tuotiin uusi painike, jonka avulla kortit levenevät haluttaessa koko näytön levyiseksi. Tästä kehitysajatuksesta kiitos Oulun kaupungille!
Näin otat koko näytön leveyden käyttöön >

Nopeutta – ohjelmistokoodin optimointia

Uusien ominaisuuksien kehittämisen ohella olemme pohtineet yleistä Targetor Pron yleistä käytettävyyttä ja haastatelleet käyttäjiä. Yllä onkin jo mainittu muutama toteutukseen päätynyt kehitysidea, joilla käytettävyyttä on parannettu. Kun olemme seuloneet ajatuksia, niin lopputulema siilon pohjalla on aina ollut sama – pidetään asiat yksinkertaisena ja nopeana.

Otimme nopeuden tikun nokkaan ja kampasimme järjestelmää läpi sen suorituskyvyn kannalta. Löysimme joitakin pienempiä seikkoja ja muutaman jotka selvästi nopeuttavat järjestelmää – tuleva julkaisumme lyhentää erityisesti sisäänkirjautumisaikoja ja Toimeenpano -sivun avautumista. Selkeimmin eron havainnevat ne asiakkaamme, joilla käyttäjämäärät ovat yli 100 käyttäjän, mutta tehostunut koodi on aina kaikkien etu, eikä käyttäjien tarvitse jatkossakaan huolehtia datan määrän kasvusta omasssa instanssissaan.

Vielä sananen…

Kaikki ohjelmiston uudet ominaisuudet ja kehitysaskeleet kuuluvat kaikille Asiakkaillemme automaattisesti ilman eri veloitusta. Teidän ei myöskään tarvitse tehdä mitään eri toimenpiteitä saadaksenne päivitykset voimaan, vaan päivitämme ne puolestanne. Jos teillä tulee kysyttävää uusien ominaisuuksien hyödyntämisestä ja käyttämisestä, ottakaa yhteyttä Targetor-tukeen!

Seuraava suurempi päivitys on luvassa keväällä ja kiitos hyvien keskusteluiden, meillä on joukko mukavia uusia ominaisuuksia ja käytettävyysratkaisuja tekeillä. Jos mielessäsi on jotakin, jota Targetor Prohon haluaisit lisätä – laita ihmeessä viestiä tai soita suoraan!

Mukavaa alkanutta vuotta!

t. Targetorin porukka


Ota yhteyttä:

Eero Leinonen
Yhteisömanageri
Targetor Oy
eero.leinonen@targetor.com
+358 40 569 7932

 

Strategiatyöstään palkittu Osuuskauppa Arina valitsi Targetor Pro:n strategiatyökalukseen

Pohjois-Suomen suurin yksityinen työnantaja Osuuskauppa Arina on tehnyt pitkäjänteistä strategiatyötä itse kehittämänsä Arinapuu –menetelmän avulla, jota käytetään koko yrityksen laajuisesti strategian jalkauttamiseen ja yrityskulttuurin levittämiseen. Arinapuu on palkittu mm. 925 Festivalissa syksyllä 2013.

Targetor Pro:ta räätälöitiin asiakkaan tarpeen mukaan siten, että Arinapuu siirretään sähköiseen muotoon Targetorin pilvipalveluun, ”sähköiseen Arinapuuhun”. Räätälöinnin yhteydessä Arinalle rakennettiin myös automaattisesti päivittyvät tasapainotetut tuloskortit siten, että yksikkö- ja vastuualuetasolla vastuuhenkilöillä on käytössään ajantasaiset tuloskortit, mikä mahdollistaa tuloskorttijohtamisen tuonnin lähemmäksi reaaliaikaa ja vähentää manuaalista työtä huomattavasti.

Arinapuu on keskeinen osa yrityksemme johtamista ja se on tuttu koko henkilöstöllemme. Targetor Pro:n avulla pystymme seuraamaan toimintasuunnitelmien toteutumista ja strategian jalkautumista vähällä vaivalla pitäen kiinni Arinapuun tuttuudesta. Voimme varmistua siitä, että toimintasuunnitelmat tukevat strategian toteutumista ja vievät toimintaa samaan suuntaan. Arvostamme tiedon ajantasaisuutta, avoimuutta ja sitä että strategian toimeenpanon seuranta toimintasuunnitelmineen ja tuloskortteineen löytyy yhdestä helppokäyttöisestä paikasta.”, kertoo Osuuskauppa Arinan kehitys- ja henkilöstöjohtaja Jari Karjalainen.

Sähköinen Arinapuu lanseerataan konsernissa vaiheittain syksyn 2016 aikana syyskuusta alkaen.

Osuuskauppa Arinan omistavat pohjoissuomalaiset kotitaloudet. Osuuskauppa Arinassa omistajien palvelujen ja hyötyjen kehittäminen edellyttää henkilökunnan ammattitaidon ylläpitoa ja kannattavaa liiketoimintaa. Arina huolehtii osaamisen kehittämisestä pitkäjänteisellä koulutustoiminnalla. Arina on vastuullinen pohjoissuomalainen työnantaja, joka palvelee omistajia tällä hetkellä noin 2 700 Arinalaisen voimin.

https://www.s-kanava.fi/web/arina/etusivu

Lisätietoja:
Jyri Leino
Toimitusjohtaja
jyri.leino@targetor.com
+358 40 508 8385

Lieksa: Uusi strategia tulossa, Targetor Pro tukena

Lieksan kaupunki otti Targetor Pron käyttöönsä huhtikuun alusta. Lieksassa toteutetaan jo 30.4. -osavuosikatsaus Targetor Prolla, kuten myös tämän jälkeen loput vuoden 2016 raportoinnit. Lieksalaiset eivät jääneet turhaan odottamaan uuden strategiansa valmistumista, vaan alkoivat päättäväisesti toimeen. Raportointien toteuttaminen toimii hyvänä harjoituksena siihen, kun ohjelmaan mallinnetaan Lieksan uusi kaupunkistrategia, jota aletaan toteuttamaan ensi vuoden alusta.

Lähtökohtaisena ideana olikin, että tämän vuoden ”harjoittelulla”, kerätään kokemuksia ja näkemyksiä tulevaa vuotta varten, samalla kun totutetaan käyttäjät palveluun ja helpotetaan koko kaupungin raportointia.

Lieksan kaupungin strategiatyöryhmä on kaupunginjohtajan johdolla pohjustanut jo tulevaa strategiaa tämän vuoden alkupuoliskolla ja kuntalaiset ovat päässeet osallistumaan työhön kuntalaisfoorumeissa: Voit lukea lisää prosessista ja tämän hetken tilanteesta lieksa.fi-osoitteesta: http://goo.gl/KRwCoH

Ohjelman käyttöönottotilaisuus järjestettiin Lieksassa maaliskuun loppumetreillä. Lieksan lukion auditoriossa pidetyssä tilaisuudessa päästiin mukavasti kouluiseen tunnelmaan, kun opettajana toiminut Targetorin yhteisömanageri Eero Leinonen antoi innokkaille oppilailleen lopuksi vielä kotitehtäviä.

”Ylivoimaisesti parhaiten uuteen ohjelmaan pääsee käsiksi kokeilemalla itse ja tekemällä omaa oikeaa sisältöä, hyvin määriteltyyn pohjaratkaisuun”, Eero tarkentaa tehtävien laatua. ”Jo heti alkuvaiheessa me kannustamme käyttäjiämme kokeilemaan ohjelmaa rohkeasti ja miettimään itselle sopivia käyttötarkoituksia, sekä antamaan palautetta. Näin käyttäjät pääsevät tekemään itse haluamiaan asioita palvelulla ja samalla saadaan lisättyä sitoutumista ohjelmaan. Targetor Pro on luotu turvallisesti siten, etteivät käyttäjät saa itse tehtyä mitään lopullisesti peruuttamatonta ja lisäksi kiitetty asiakaspalvelumme vastaa erittäin nopeasti yhteydenottoihin, joten kokeileminen ja ohjelman käyttäminen on turvallista, vaivatonta ja siihen saa myös tarvittaessa apua”, Eero perustelee.

PS. Avusta puhuen, tukipalvelumme Zendeskin mukaan keskimääräinen vastausaikamme oli maaliskuussa 0,1 tuntia (helmikuussa 0,3 tuntia). Tämä on paremmin, kuin 99,7 % muista Zendesk-asiakkaista. Ottakaa yhteyttä!

Targetorilta toivotetaan Lieksalle tavoitteellista kevättä!

Lisätietoja:

Eero Leinonen
Yhteisömanageri, Asiakkuuspäällikkö
eero.leinonen@targetor.com, 040 5697932

OYY haluaa strategiansa integroiduksi osaksi toimintaansa

Targetor aloitti maaliskuun alusta yhteistyön Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kanssa. OYY on Oulun yliopistossa perustutkintoa opiskelevan etu- ja palvelujärjestö sekä toimii yleisesti opiskelijoiden puolella eri asioissa. Yhteistyö aloitettiin nopealla aikataululla ja yhteinen sävel löytyi heti alkuun. Ylioppilaskunnan strategia ja toimintasuunnitelman projektit mallinnettiin pohjaksi palveluun, jotta työntekijät ja hallitus pääsevät suunnittelemaan ja seuraamaan toimintaansa järjestelmällisesti yhteen paikkaan.

”Otimme Targetor Pron käyttöön, koska haluamme saada uuden strategiamme integroiduksi osaksi toimintaamme ja seurata tavoitteidemme toteutumista aktiivisesti. Käytämme ohjelmaa toimintasuunnitelman linkittämiseen strategian kanssa ja näiden seuraamiseen. Ehkä varsinaista ongelmaa ei ole aiemminkaan ollut, mutta haluamme Targetor Pron auttavan meitä tekemään parempaa strategista suunnittelua ja niiden suunnitelmien muuttumista käytännön toiminnaksi ja osaksi organisaatiomme tarinaa.” OYY:n pääsihteeri Eero Manninen toteaa.

Käyttöönottokoulutus saatiin järjestettyä nopeasti pohjaratkaisun luonnin jälkeen. Ylioppilaskunnan työntekijät ja hallituksen jäsenet olivat aktiivisesti mukana aamupäivällä pidetyssä koulutuksessa ja saivat jo esimerkillisesti omia toimintasuunnitelmaan liittyviä tekemisiä näppäiltyä palveluun. Osallistujien joukosta saatiin hyvää palautetta ja myös ehdotuksia eri asioista mitä järjestelmällä voitaisiin myös seurata.

”Käyttöönottokoulutus sujui tosi hyvin ja jouhevasti, jengi vaikutti olevan innoissaan työkalusta”, Manninen kommentoi tilaisuuden jälkeen.

Targetorin porukka on alkanut innostuneesti yhteistyöhön kotikaupunkinsa aktiivisen sekä edistyksellisen järjestön kanssa ja haluaa toivottaa OYY:lle tavoitteellista vuotta 2016!

OYY.fi >

Lisätietoja:

Eero Leinonen
Yhteisömanageri, Asiakkuuspäällikkö
eero.leinonen@targetor.com, 040 5697932

Parainen otti strategiset hankkeet haltuunsa – kahdella kielellä

Targetorin uusi yhteistyökumppani Paraisten kaupunki aloitti Targetor Pro:n käytön vuoden alusta. Merkittävänä asiana, 2009 kuntaliitoksen kautta syntyneessä aurinkoisessa saaristokaupungissa, pidettiin strategisten tavoitteiden vaikutusta jokapäiväiseen tekemiseen.

”Kaupunkien johtaminen kehittyy ja meilläkin on nostettu esille enemmän kaupungin strategian ja budjetin yhteensovittaminen ja ennen kaikkea strategisten tavoitteiden huomioiminen toiminnan suunnittelussa. Tähän haasteeseen pyrimme vastaamaan strategisilla hankkeillamme.

Kun Targetor tuli esittelemään järjestelmäänsä, mietimme juuri, miten voisimme seurata ja raportoida helposti hankkeiden edistymisestä kaupungin virkamies- ja luottamushenkilöjohdolle. Tähän tarpeeseen uskomme järjestelmän vastaavan”, perustelee Paraisten kaupungin talouspäällikkö Maija Elenius.

Paraisilla löydettiin kaksi, toisiinsa kuitenkin tiukasti liittyvää, kokonaisuutta joita ohjelmalla seurataan.

”Suunnittelemme, seuraamme ja raportoimme strategisten hankkeidemme (strategian toteuttamiseen liittyviä useita organisaation osia kattavia projekteja) edistymistä sekä vuotuisten talousarvioon sisältyvien sitovien toimenpiteiden toteuttamista”, Elenius lisää.

Targetorilaiset vierailivat helmikuun alkupuolella pitämässä käyttöönottokoulutusta saaristokaupungissa. Käyttäjät pääsivät tekemään 2016 vuoden talousarvionsa mukaisia tavoitteitaan järjestelmään ja strategiakartta alkoi jo parituntisen jälkeen pursuilla merkittävää sisältöä.

Käyttöönoton alkuvaiheessa paraislaiset ja Targetor ovat yhteistyössä kääntäneet ohjelman myös ruotsin kielelle. Näin ollen jatkossa kaikki muutkin käyttäjät saavat ohjelman toimimaan halutessaan På svenska! Toinen merkittävä kieliratkaisu mikä Paraisten instanssiin tehtiin, oli tuplasarakkeiden käyttö. Koska kaupungista löytyy kummallakin kotimaisella työskenteleviä työntekijöitä, ratkaisulla saadaan kaikille mahdollisuus tehdä työtä haluamallaan kielellä, tuetaan kääntämistä ja mahdollistetaan raportointi kummallakin kielellä.

Onko teillä tarvetta strategian seuraamiseen monikielisessä organisaatiossa? Targetor Pro toimii nyt suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Sisällön helpolla alustuksella voidaan kätevästi tehdä myös erikielisiä sisältöjä yhtäaikaisesti.

Ota yhteyttä:

Eero Leinonen
Yhteisömanageri, Asiakkuuspäällikkö
eero.leinonen@targetor.com, 040 5697932

Jyri Leino aloittaa Targetorin uutena toimitusjohtajana

Targetor Oy on kutsunut Jyri Leinon (OTK, KTM) yrityksen osakkaaksi ja toimitusjohtajaksi. Yritys hakee lisää voimaa kasvuunsa johdon strategiatyökalujen ohjelmistoissa.

Leinon pitkäaikainen kokemus suur- ja PK- yritysten asiantuntija-, esimies- ja johtotehtävissä tukee Targetorin tavoitetta kasvaa markkinoiden tunnetuimmaksi ja luotetuimmaksi työkalutuottajaksi, jonka tuotteiden avulla organisaatioiden johto pystyy varmistamaan strategisten suunnitelmiensa jalkautumisen, tehtyjen toimintasuunnitelmien toteutumisen, näkemään toteutumisen kipukohdat ja raportoimaan kehityksen”, kommentoi hallituksen jäsen Jukka Korhonen.

Rekrytoinnin myötä saamme yritykseen pitkäaikaista ja rutinoitua kokemusta liikkeenjohdosta. Sen lisäksi, että kokemus hyödyttää kunta-asiakkaitamme, voimme lähteä rohkeasti auttamaan myös yritysmaailmaa. Johtamisen ongelma on molemmissa maailmoissa sama – strategiatyön olennaiselle osalle – sen toteutumisen seurannalle – ei ennen Targetoria ollut helppoa työkalua. Olemme voimakkaasti sitoutuneet kuntamaailman asiakkaisiimme, jonka lisäksi haluamme tarjota osaamistamme yritysmaailmaan – olen iloinen uudesta kehitysaskeleestamme, toteaa Raimo Kuismin Targetorin hallituksesta.

Nähtyäni Targetor Pro:n ymmärsin että jollei tuotetta olisi, sellainen pitäisi kehittää välittömästi. Organisaatioiden ongelma on hyvin usein se, ettei laadittu strategia toteudu arjessa tai mikä vielä kurjempaa, se ettei varmuudella tiedetä toteutuuko se hyvin, vähän vai ei ollenkaan. Siinä missä tuloslaskelmat tarjoavat peruutuspeilin tehtyjen toimien onnistumiselle, Targetor Pro on ”sykemittari” joka kertoo visuaalisesti helposti ymmärrettävällä ja ennakoivalla tavalla strategian arjen tasolle viedyn jalkauttamisen onnistumisesta, Leino kommentoi. Tuotteidemme avulla haluamme asiakaslähtöisellä tavalla auttaa asiakkaitamme varmistamaan, että heidän laatimansa strategia toteutuu käytännössä kaikilla tasoilla jonka lisäksi toteutumista voidaan mitata ja seurata visuaalisesti helpolla tavalla.

Leino aloittaa tehtävässään 13. tammikuuta.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja, Jyri Leino, 040 5088385

Asiakkuuspäällikkö, Eero Leinonen, 040 5697932