Savonlinnassa myös henkilöstösuunnitelma järjestelmään
Syksy toi tullessaan kahden merkittävän kokoisen kaupungin Targetor Pro -käyttöönotot, kun Kajaanin ja Savonlinnan kaupungeissa pidettiin käyttöönottokoulutukset. Kummankin kanssa oli suuntaviivoja aseteltu jo ennen kesälomia ja hommiin päästiinkin hyvin valmistautuneena. Kummassakin organisaatiossa päästiin käyttämään järjestelmää heti osavuosikatsauksen toteutuksessa ja valmistelemaan pohjaa tulevan vuoden talousarvion tavoiteasetannalle.
Savonlinnassa pääpainopiste seurannassa ja raportoinnissa liittyy talousarvioprosessin toteuttamisen, eli toiminnallisten tavoitteiden ja tunnuslukujen seurantaan, sekä käyttötalouden yksikkökohtaiseen raportointiin. Käyttöönottokoulutus pidettiin pienissä ryhmissä toimialoittain, jolloin kaikki pääsivät parhaalla mahdollisella tavalla antamaan omat kehitysehdotuksensa. Koulutuksessa henkilöstöpuolen käyttäjät olivatkin valppaana, ja heidän pyynnöstään jo viikon sisällä ohjelmasta löytyi pohjat tulevan vuoden henkilöstösuunnitelmalle.
Kainuun maakuntakeskuksessa kattavaa seurantaa
Kajaanin kaupungin käyttämään Targetor Pro -palveluun saatiin monenlaista seurattavaa heti palvelun käytön alussa. Perinteisen tavoiteseurannan lisäksi palvelulinjaukset, riskienhallinta ja sisäinen valvonta päätyivät ohjelmalla seurattavaksi. Näiden lisäksi työstöön päätyivät Omistajapoliittinen ohjelma ja Elinvoimaohjelma.
Käyttöönottopäivänä kiitosta tuli käyttäjiltä siitä, että kaikki saadaan samaan paikkaan ja asiat ajantasaisiksi. Yksi koulutuksen virkistävimmistä kommenteista tuli sivistyspuolelta:
”Vaikka minä en ikinä näistä (uusista ohjelmista) tykkääkään, tämä tuntuu helpolta. Sopii todella hyvin tällaiselle humanistillekin!”
Kiitos mahtavista kommenteista!
Mitkä asiat teillä kaipaisivat yhtenäistä reaaliaikaista seurantaa?
Ota yhteyttä:
Eero Leinonen
Yhteisömanageri, Asiakkuuspäällikkö
eero.leinonen@targetor.com
040 5697932