Artikkelit

Akaa, Nivala ja Vihti - Monipuolista seurantaa Targetor Prolla

Akaan ja Nivalan kaupungit, sekä Vihdin kunta ovat kaikki aloittaneet Targetor Pron käyttöönoton keväällä 2020. Jokainen näistä kuntatoimijoista on halunnut viedä ohjelmaan suunniteltavaksi ja seurattavaksi muutakin kuin vuosittaiset sitovat tavoitteensa.

Akaan kaupungin ensimmäisenä päämääränä oli viedä heidän ohjelmansa; Elinvoima- ja kaupunkiympäristöohjelma, Sivistysohjelma, Hyvinvointiohjelma, ja Henkilöstöohjelma, yhtenäiseen paikkaan työstettäväksi. Myös Akaalla järjestelmään vietiin ohjelmien lisäksi vuosittaiset toimiala- ja yksikkökohtaiset tavoitteet sekä tunnusluvut seurattavaksi. Akaalla rakennettiin järjestelmään myös uusi 5×5 -riskienhallinnan malli, jota aletaan toteuttamaan vuoden 2021 talousarviovaiheesta.

Nivalan kaupungissa hommat aloitetaan tuottamalla ensitöiksi kesän lopulla puolivuosittainen raportti sitovien tavoitteiden toteumasta, josta haetaan opit vuosittaiselle tavoiteseurannalle ja tulevan vuoden tavoitteiden asetannalle. Mukana seurannassa on myös konserniyhtiöiden tavoitteet ja tunnusluvut, sekä jatkossa nivalalaiset tekevät riskienhallintaa järjestelmällä.

Vihdin kunnassa käyttöön lähdetään laittamalla perusteet varmaan kuosiin, tarkoituksena saada strategian tavoitteet ja mittarit, sekä strategiaa toteuttavat teot ja alitehtävät luontevaan ja läpinäkyvään seurantaan koko organisaatiossa. Lisäksi järjestelmään viedään myös VIHTA-talouden tasapainottamisohjelman toimenpiteet. Perusseurannan lähdettyä rullaamaan, ajatuksena on viedä ohjelmaan myös muita seurantoja, kuten Henkilöstö- ja hyvinvointikertomukset, Riskienhallinta ja sisäinen valvonta, sekä tietoturvaseurantaa.

Mietityttääkö teidän organisaatiossanne ohjelmien seuranta, riskienhallinta, talousarvioprosessin mukainen tavoiteseuranta ja tehokas raportointi? Jos mietityttää, niin tehdään teille ilmainen mallinnus teidän toivomalla sisällöllä!

Ota yhteyttä:
Eero Leinonen
Yhteisömanageri, Asiakkuuspäällikkö
eero.leinonen@targetor.com
040 5697932