Artikkelit

Targetor Prolle reilusti uusia asiakkaita

Targetorin viime ajat ovat menneet mukavan kiireisesti uusien asiakkaiden käyttöönottojen parissa! Valtuustokauden vaihdokset on totutusti kiihdyttäneet strategiatyötä ympäri Suomea, ja sitä kautta myös herättänyt kuntia pohtimaan uudelleen seuranta- ja raportointiprosessejaan. Uusina asiakkaina Targetorilla on aloittanut viime postauksen jälkeen Heinolan, Hämeenlinnan, Imatran, Kirkkonummen, Kuopion, Orimattilan, ja Rovaniemen kaupungit, sekä Inkoon ja Sievin kunnat, kuten myös Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Riskienhallintaa Targetor Risk Managementilla toteuttavat nykyään myös Laitilan kaupunki ja Digirata-hanke.

Useiden uusien asiakkaiden kanssa yhteistyössä on syntynyt myös paljon uusia seurantamalleja, joita järjestelmällä toteutetaan. Kovassa suosiossa on ollut esimerkiksi hyvinvointisuunnitelmien, riskienhallintamallien, kärkihankkeiden, digitiekarttojen ja HINKU-seurantojen raportointi ja toteuttaminen Targetor Pron avulla. Nämä kaikki mallit ovat rajattomasti käytössä kaikille Targetor Pro -asiakkaille ja me Targetorilla toivommekin, että jatkossakin saamme hienoja tuoreita ideoida uusilta asiakkailtamme!

Ota yhteyttä:
Eero Leinonen
Yhteisömanageri, Asiakkuuspäällikkö
eero.leinonen@targetor.com
040 5697932

Savonlinnassa myös henkilöstösuunnitelma järjestelmään

Syksy toi tullessaan kahden merkittävän kokoisen kaupungin Targetor Pro -käyttöönotot, kun Kajaanin ja Savonlinnan kaupungeissa pidettiin käyttöönottokoulutukset. Kummankin kanssa oli suuntaviivoja aseteltu jo ennen kesälomia ja hommiin päästiinkin hyvin valmistautuneena. Kummassakin organisaatiossa päästiin käyttämään järjestelmää heti osavuosikatsauksen toteutuksessa ja valmistelemaan pohjaa tulevan vuoden talousarvion tavoiteasetannalle.

Savonlinnassa pääpainopiste seurannassa ja raportoinnissa liittyy talousarvioprosessin toteuttamisen, eli toiminnallisten tavoitteiden ja tunnuslukujen seurantaan, sekä käyttötalouden yksikkökohtaiseen raportointiin. Käyttöönottokoulutus pidettiin pienissä ryhmissä toimialoittain, jolloin kaikki pääsivät parhaalla mahdollisella tavalla antamaan omat kehitysehdotuksensa. Koulutuksessa henkilöstöpuolen käyttäjät olivatkin valppaana, ja heidän pyynnöstään jo viikon sisällä ohjelmasta löytyi pohjat tulevan vuoden henkilöstösuunnitelmalle.

Kainuun maakuntakeskuksessa kattavaa seurantaa

Kajaanin kaupungin käyttämään Targetor Pro -palveluun saatiin monenlaista seurattavaa heti palvelun käytön alussa. Perinteisen tavoiteseurannan lisäksi palvelulinjaukset, riskienhallinta ja sisäinen valvonta päätyivät ohjelmalla seurattavaksi. Näiden lisäksi työstöön päätyivät Omistajapoliittinen ohjelma ja Elinvoimaohjelma.

Käyttöönottopäivänä kiitosta tuli käyttäjiltä siitä, että kaikki saadaan samaan paikkaan ja asiat ajantasaisiksi. Yksi koulutuksen virkistävimmistä kommenteista tuli sivistyspuolelta:

”Vaikka minä en ikinä näistä (uusista ohjelmista) tykkääkään, tämä tuntuu helpolta. Sopii todella hyvin tällaiselle humanistillekin!”

Kiitos mahtavista kommenteista!

Mitkä asiat teillä kaipaisivat yhtenäistä reaaliaikaista seurantaa?

Ota yhteyttä:
Eero Leinonen
Yhteisömanageri, Asiakkuuspäällikkö
eero.leinonen@targetor.com
040 5697932